Retkikunta

AcrossGreenland2014-retkikunta on viiden kylmiin seutuihin, hiihtovaelluksiin ja muuhunkin ulkoilutouhuun hurahtaneen retkeilijän liittouma. Samanhenkisistä ja luokattoman huumorintajun siunaamista ihmisistä muodostuva porukkamme on hitsautunut yhteen jos jonkinlaisissa koitoksissa viime vuosien aikana. Vahva ryhmähenki on tärkeä elementti pitkän ja vaativan retkemme onnistumisessa.

Olemme tutustuneet toisiimme alun perin Kari ”Vaiska” Vainion järjestämillä arktisen retkeilyn kursseilla. Jaakko, Matias ja Heini olivat samoilla kursseilla jo vuonna 2010 ja Jouniin kolmikko tutustui Ultima Thule 2011 -retkikunnan kolmen viikon hiihtovaelluksella Huippuvuorilla. Ninalla ja Jaakolla yhteisiä telttaöitä lienee enemmän kuin muilla retkikuntalaisilla yhteensä. Muulle retkikunnalle Nina tuli tutuksi reilun parin viikon Vatnajökull 2012 -retkikunnan myötä. Lisäksi olemme tehneet useita eripituisia hiihtovaelluksia erilaisilla kokoonpanoilla Suomen, Ruotsin ja vähän Norjankin Lapissa sekä toki harrastaneet pienimuotoisempaa hiihtoretkeilyä eteläisessä Suomessa.

Ajatus Grönlannin yli hiihtämisestä on kytenyt itse kunkin mielessä jo Huippuvuorten retkikunnasta lähtien, mutta idea alkoi hahmottua konkreettisemmaksi onnistuneen Vatnajökull-jäätikön ylityksen myötä. Todenteolla retkikuntaa alettiin runnoa kasaan kesällä 2013, ja retkikuntalupaprosessi sekä muut valmistelut käynnistettiin syksyllä 2013 lopullisen kokoonpanon varmistuttua.

Retkikunta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Retkikunnan johtaja
Jaakko “Korpi-Jaakko” Heikka, 27v.
Lappeenranta

2012_03_30_5945_900              IMG_5645_900
Jouni Tanninen, 43v.                                          Matias Utriainen, 36v.
Oulu                                                                        Hollola

2012_03_30_5965_900 IMG_5054_900
Nina Teirasvuo, 27v.                                            Heini Koivuniemi, 28v.
Lappeenranta                                                        Oulu

Support –tiimi

Retkikunnan viestiyhteyshenkilö
Jari Nousiainen

Retkikunnan lääkäri
Miika Keso